Olen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton oululainen indiekirjailija. Haaveilin kirjan kirjoittamisesta heti, kun opin kirjoittamaan seitsenvuotiaana Koskelan peruskoulussa 1970-luvulla. Pidin haaveeni hengissä vuosikymmeniä, vaikka en kirjoittanut juuri muuta kuin työhakemuksia 1990-luvun Lama- Suomessa. Päästyäni eläkkeelle, suunnittelin sylkeväni kattoon lopunikääni mutta muutaman vuoden syljeskelyn jälkeen tunsin, että on aika ryhtyä kirjoittamaan.

Aloitin kirjoittamalla mielipiteitä eri asioista Oulun seudun lehtiin ja myöhemmin laajensin runoihin ja lyhyisiin tarinoihin. Julkaisin ensimmäisen kirjani 2015 ja sen jälkeen tuli kirja vuodessa, kunnes koronan ansiosta tahti kiihtyi.

Olen kirjoittanut ja julkaissut tusinan kirjoja, ja saanut yhdelle ulkopuolisen kustantajan. Joukossa on lännenromaaneja, tieteiskirjallisuutta, kauhua ja jännitystä.

Ideoita riittää pitkäksi aikaa ja lisää tulee jatkuvasti. Olen koukussa kirjoittamiseen. Jos päivittäinen tekstiannos jää saamatta, se tuntuu ikävällä tavalla.

Minä

- syntynyt Ruotsissa 1971

- koulutuksena kauppakoulu, metallialan kursseja sekä Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutukset 2017. 2019 ja 2022. Lisäksi Päätalo-instituutin lyhyitä kursseja, sekä Murikka-opiston  viisipäiväinen kirjoittajakurssi 2013.
 

-elokuvayhdistys Kinodrome ry:n puheenjohtaja.

 https://kinodrome-ry.webnode.fi/

-runsaasti talkootöitä mm. teatterissa, elokuva- ja televisiosarjojen avustajana sekä Valamon luostarissa.


- kahvin ja alkoholittoman oluen ystävä


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita